Piian peili

Kuninkaalliset häät

2011-05-04T21:23:00.001+03:00

Uusi asunto alkaa pikkuhiljaa näyttää kodilta. Vielä kuitenkin paikat ovat sen verran keskeneräiset, että kuvia on turha ottaa ja aikaa ei ole ollut mihinkään muuhun kuin järjestelyyn ja sisustukseen. Kuninkaalliset häätkin missasin kokonaan. Olin ostamassa bataattia lähikaupastani kun kuulin kahden myyjän juttelevan Katen puvusta, ja tajusin vuosisadan häiden menneen sivu suun. Koosteetkin unohdin nauhoittaa.

Koska koti tai minä en ole vielä valokuvauskunnossa, ja kaikki on jo varmasti sanottu Britannian häistä, päätin kaivaa kovalevyni uumenista kuvia viime kesältä toisista kuninkaallisista häistä. Ruotsin ja Suomen yhteisen menneisyyden sekä Vickanin ja Danielin yleisen suloisuuden takia vietimme ystäviemme kanssa omaa Kärleksfestiä lihapullien, ruotsalaisten keksien, kuohuviinin sekä tietenkin Ruotsin lippujen kera.

Pari kyyneltäkin tuli tirautettua Danielin "byhyy, mä olen niin sammakko" -puheen aikana, ja muutenkin häät olivat aivan ihanat. Videoklippien ja kirjoittelun perusteella Williamin ja Katen – anteeksi Catherinen – häät olivat vähän muodollisemmat eivätkä ihan niin tunteikkaat. Miten vaan, harmittaa hieman ettei niitä tullut katsottua, sillä nyt on Euroopan nuoret kruununperijät kai taas naitettu vähäksi aikaa, eli seuraavaa spektaakkelia saa odotella jonkun aikaa.

Sattuman kautta kotiin

2011-04-22T21:44:00.000+03:00

Törmäsin noin kuukausi sitten pitkästä aikaa vanhaan ystävääni, joka kertoi muuttaneensa. Siinä rupatellessa kysäisin, mitä sille ihanalle kaksiolle Munkkiniemessä oli käynyt, ja yhtäkkiä olimmekin sopineet asuntonäytön samalle illalle ja sen päätteeksi lyöneet kättä päälle.

Olimme poikaystävän™ kanssa epämääräisesti alkaneet puhua, että 42-neliöinen asuntomme Meilahdessa on alkanut käydä ahtaaksi ja että uutta voisi alkaa katsella, samalta alueelta tai mieluummin jopa Munkkiniemestä. Huomenna nyt sitten kannamme tavaramme Munkkiniemeen 51-neliöiseen kaksioon, jossa on toimiva takka, parveke, astianpesukone, *vaatehuone* sekä kaiken päälle kohtuullinen vuokra ja ainakin yksi mukava naapuri, sillä ystäväni ei muuttanut viereistä rappua pidemmälle. Hupsista!

Pääsiäinen menee siis meillä muuton merkeissä. Toivottavasti muilla on vähän rauhallisempaa!

Helsinki vintage

2011-03-17T09:15:00.000+02:00

Helsinki vintage tulee aina jotenkin puskan takaa. Yleensä kirjoitan päivämäärän kalenteriini jo hyvissä ajoin ja seuraan tapahtuman lähestymistä, mutta yhtäkkiä sitten päivä koittaa aina vähän yllättäen ja minusta tuntuu ettei ole aikaa, rahaa eikä jaksamista lähteä. Aina tietenkin könyän paikan päälle, löydän vaikka mitä ihanaa, mutta jostain ihmeen syystä en kuitenkaan osta ikinä juuri mitään. En tiedä mikä siinä tapahtumassa on niin vaikeaa minulle!

Reilu viikko sitten Helsinki vintage pääsi taas yllättämään. Minun oli tarkoitus tavata Kaapelitehtaalla Fintagen tyyppejä ja lähteä sieltä vielä lamppuostoksille, joten yritin tehdä jonkinnäköisen kompromissin käytännöllisyyden ja vintage-eleganssin välille. Päälleni päätyi lopulta Marlenes Toechter -nimisen saksalaisen reprofirman mekko, jonka olin ostanut viime syksynä kollegaltani työpaikan kirpparilta. 15 euroa oli kirpparimekoksi suolainen hinta, mutta mielestäni tässä tapauksessa perusteltavissa.

Ja kuvat päätin ottaa viime tingassa ennen ulos juoksemista kameralla, jota en vieläkään osaa käyttää ja linssillä, josta puuttuu auto-focus. Lopputulos on sen mukainen. Jaksoin myös väkertää kampauksen.

Tapahtuma oli oikein mukava, ja törmäsin siellä pariin tuttuun. En kuitenkaan lopulta ehtinyt jäädä Fintagen tapaamiseen, ja koska olen todella ujo ja vaikea silloin kun tapaan uusia ihmisiä (ja tässä kohtaa minut hyvin tuntevat naureskelevat, koska tutussa seurassa olen taas piinallisen puhelias), en saanut mentyä moikkaamaan niitä, joita en entuudestaan tuntenut. Toivottavasti sitten seuraavalla kerralla...

En tehnyt tälläkään kertaa suuria ostoksia, mutta pari ihan pientä juttua tarttui mukaan: hiusverkko ja pätkä koristenauhaa.

Fashioning the Early Modern -työpaja

2011-03-14T15:36:00.000+02:00

Olen tainnut joskus aiemmin mainita, että tyyliblogien lisäksi kiinnostukseni vaatteisiin yltää akateemiselle tasolle, sillä tutkimusintressini ovat vaatetuksen ja muodin historiassa; terminologiassa, typologiassa ja muodin liikkumisessa keskiajalla ja varhaisella uudella ajalla. Viime keskiviikkona ja torstaina minulla oli tilaisuus osallistua Fashioning the Early Modern- projektin työpajaan, jonka aiheena oli “Social groups and the circulation of fashion”.

Torstain työpajapäivä oli mielettömän mielenkiintoinen! Presentaatioiden aiheet vaihtelivat vuodevaatteiden yhteydestä muotiin ja terveyteen tai käsityöläisten pukeutumisesta renessanssin Italiassa aina henkilökohtaisiin lahjoihin ja sosiaalisiin verkostoihin varhaisen uuden ajan Ruotsissa, ja kaikkea höysti monitahoinen ja ajatuksia herättävä keskustelu. Erityisesti alustuksen ja loppupuheenvuoron pitänyt professori John Styles Hertfordshiren yliopistosta osasi löytää jokaisesta presentaatioista näkökulmia, jotka sitoivat tutkimuksen työpajan isoon teemaan sekä toisiin esityksiin. Kaiken kaikkiaan työpajan tieteellinen anti oli aivan ensiluokkaisen inspiroivaa.

Tieteellisen ohjelman lisäksi työpajaan kuului keskiviikon museopäivä, jolloin pääsimme tutustumaan Porvoon museon tekstiilikokoelmiin sekä vierailemaan Marimekon Herttoniemen tehtaalla. Porvoon museon kokoelmissa oli lähes henkeäsalpaavan upeita tekstiilejä, joita ihastellessa ja tutkiessa ryhmältämme katosi täysin ajantaju.

Marimekolla meille esiteltiin ensin pullakahvien kera yhtiön historiaa, jonka jälkeen pääsimme kiertämään taloa. Näimme pikaisesti ensi syksyn kokoelmat ja saimme tutustua kankaanpainantaan ja tehtaan työtiloihin. Erityisen suloista oli, että kaikilla vastaan tulleilla työntekijöillä oli Marimekkoa päällä.

Kaikkien aktiviteettien lisäksi meitä syötettiin ja juotettiin ruhtinaallisesti molempina päivinä. Sanoinkin poikaystävälle™, että tällaiseen akateemiseen elämään voisin tottuakin. Tosi asiassa kuitenkin humanistisilla aloilla ainakin tieteen tekeminen tuppaa olemaan apurahojen metsästämistä ja kituuttamista erilaisissa pätkäprojekteissa. Siitäkin huolimatta tämä työpaja vahvisti tunnettani siitä, että sitä juuri haluan tulevaisuudessa tehdä.

Ajanvietettä

2011-02-27T13:45:00.000+02:00

1. Sew-along x 2

Olen jo pitkään halunnut alkaa ommella enemmän käyttövaatteita itselleni, joten kun Gertie ja Casey ilmoittivat emännöivänsä sew-alongit blogeissaan, en voinut olla lähtemättä mukaan. Gertie valitsi kaavaksi Colette Patternsin ihanan Crepe-kietaisumekon, jonka olin hankkinut jo heti sen ilmestyttyä. Casey taas opastaa blogissaan valmistamaan Sense and Sensibility Patternsin Swing-mekon. Gertien sew-along päättyi virallisesti viime viikolla, mutta en ole vieläkään onnistunut löytämään oikeaa kangasta, joten Crepeni on vielä pahasti kesken. Olen myös hieman jäljessä swing-mekon kanssa, mutta olen sentään piirtänyt kaavat ja tehnyt niihin alustavat muutokset. Seuraavaksi pitäisi ommella mekon kangaskaava.

2. Knit-along

Vaikka olen tehnyt yli vuosikymmenen erilaisia käsitöitä neulakintaasta lautanauhaan, opettelin neulomaan puikoilla kunnolla vasta reilu vuosi sitten. Nyt olen täysin hullaantunut neulomiseen, ja suunnittelen toinen toistaan megalomaanisempia projekteja. En ole vielä neulonut mitään alkuperäisellä vintage-ohjeella, joten Tashan emännöimä knit-along kuulosti todella hauskalta. Olen jo ostanut seitsemän kerää Viking of Norwayn Pure MILK Fiber -lankaa, joka siis on valmistettu sataprosenttisesta maitokuidusta, ja seuraavalla viikolla olisi tarkoitus luoda ensimmäiset silmukat.

Knit-alongin neulemalliksi on äänestetty Briar Rose 40-luvulta, mutta mielestäni se on ihan kuolettavan tylsä. En haluaisi tuhlata kaunista lankaani tylsään sileään neuleeseen. Olen etsinyt netistä langalleni sopivia neuleohjeita, mutta en ole vielä osannut päättää alla olevien väliltä.

Briar Rose 1940-luku | Lacy Yoke Blouse1940-luku | Wood Violet 1938 | Panelled Effect 1946

3. Doctor Horrible's Sing-Along Blog

Mitä olisivatkaan sew- ja knit-alongit ilman vanhaa kunnon sing-alongia! Joss Whedonin et. al. sympaattinen nettimusikaali on tarina Dr.Horriblesta, Evil League of Eviliin pyrkivästä aloittelevasta pahiksesta, jonka siviiliminä on ihastunut maailmaa parantavaan Pennyyn, ja jonka arkkinemesis Captain Hammer päätyy deittailemaan tätä unelmien tyttöä. Rakastan tätä minisarjaa, ja pakkohan tätä on ollut katsoa neuletiheyttä määrittäessä.

Aika rientää ja muita latteuksia

2010-11-30T14:51:00.001+02:00

Aurinkoiset kesäpäivät ovat vaihtuneet viimaiseksi talvisääksi ihan huomaamatta. Haluaisin sanoa, että minulla on ollut liian hauskaa päivittääkseni blogia, mutta enimmäkseen olen ollut kiireinen tai vaan laiska. Eipä niin, ettei näihin kuukausiin olisi mahtunut myös niitä hauskoja hetkiä, ja monet niistä on tallennettu kameran muistikortillekin.

Poikaystävä™ hankki kesällä uuden kameran, ja laadukkaampaan järkkäriin siirtymisen voisi kuvitella lisäävän päivitysintoa, mutta paradoksaalisesti kävi juuri päinvastoin, sillä ammattitason kameran käyttäminen on ollut yllättävän haasteellista, ja CF-muistikortilta kuvien siirtäminen koneelle mukamas erityisen vaivalloista. Ehkäpä nyt olisi kuitenkin sopiva aika ryhdistäytyä.

Hengähdystauko

2010-05-27T22:55:00.001+03:00

Viime lauantaina oli ihanaa työpäivän jälkeen kellahtaa sohvalle viettämään laatuaikaa 80-luvun teinikuningattaren Molly Ringwaldin kanssa, kun televisiosta tuli John Hughesin tuottama Pretty in Pink.

Koska tie minun sydämeeni käy vatsan kautta, illan onnistumiseen vaikutti suuresti myös taivaallinen sitruunapasta, jota tein Nigellan ohjeen mukaan. Risotto ei näytä kummoiselta, mutta maku on sitäkin taivaallisempi.

Ohje oli todella simppeli, mutta muutin sitä hieman, sillä en jaksanut lähteä kauppaan (enkä myöskään lukea ohjeita ihan kunnolla läpi).

Sitruunarisotto

2 sipulia
50 g voita
loraus oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 litra kasvislientä
sitruunan raastettua kuorta ja mehu
pari tuoretta rosmariininoksaa tai 1 rkl kuivattua rosmariinia
1 munankeltuainen
1 dl raastettua parmesaania
6 rkl kermaa
suolaa
mustapippuria

Keitä kasvisliemi. Laita toiseen kattilaan voi ja oliiviöljy ja kuullota siinä pieniksi silputut sipulit. Heitä mukaan hieman suolaa, joka estää sipulien ruskistumisen. Lisää riisi ja sekoita hyvin, jotta kaikki riisinjyvät imevät itseensä öljyä.

Kaada kasvislientä kauhallinen kerrallaan kattilaan, sekoita ja anna imeytyä ennen uuden kauhallisen lisäämistä. Jatka tätä kunnes riisi on kypsynyt pehmeäksi. Liemi ei välttämättä kulu kokonaan, tai vaihtoehtoisesti joudut lisäämään hieman vettä, sillä riisilaaduissa ja -erissä on eroja. Mausta riisi sitruunankuorella, rosmariinilla ja mustapippurilla.

Sekoita pienessä kulhossa munankeltuainen, sitruunanmehu, kerma ja parmesaani. Nosta risotto pois liedeltä ja lisää seos risoton sekaan.

Nam!

Nyt tytöttää

2010-05-22T17:06:00.002+03:00

Takkini on aika tyhjänä kaikesta viimeaikaisesta häsläyksestä ja koko tekstiiliomaisuutemme pyykkäämisestä, pakastamisesta ja saunottamisesta, sekä kaikesta pyykkäämisestä johtuvasta Baabelin tornin korkuisesta silitettävien "pinosta".

Olen viimeisen viikon kulkenut rähjäisenä Noa Noan farkkumekossa ja ballerinoissa. Onneksi en olekaan ehtinyt käydä juuri muualla kuin töissä, jossa saan jonkun toisen pesemät™ työvaatteet päälle. Nyt ensimmäiset taatusti turkiskuoriaisvapaat vaatteet ovat vihdoin kaapissa, ja olen aamuisin päässyt pohtimaan ah, niin ihanaa ongelmaa, eli mitä laitan päälle?

The Snail and the Cyclops -blogin hurmaavalta Francescalta viime talvena ostamani 40-luvun lasten mekko pääsi ensimmäiseksi paistattelemaan auringossa. Se päällä on ihanan tyttömäinen olo.

Hääkesän korkkaus

2010-05-15T01:41:00.001+03:00

Meillä on tänä vuonna ensimmäinen hääsumakesämme, ja viikko sitten kausi korkattiin komeasti ystäväni häissä, jossa hääräsin myös kaasona. Koko viikko meni humussa, sillä maanantaina olivat morsiamen polttarit, tiistaina sulhasen, keskiviikkona pari vihittiin ja lauantaina juhlittiin.

Morsiamen polttareissa teemana oli Marie Antoinette: I want candy. Ohjelmassa oli yllin kyllin herkkuja ja kuohuvaa, tyttöpoppia, tasseliaskartelua ja burleskiesitys upealta Bettie Blackheartilta.

Let them eat cake!

Naamiohuveja

Tasselipaja

Teach me tiger

Päivän kuningatar

Puuteroiduilla miehillä on aina hauskempaa

Kutsu mua valistusfilosofiksi!

Hei multa tuli juuri ulos uusi pamfletti...

Seuraavana päivänä kuljetimme suurena teen ystävänä tunnetun sulhasen Suomenlinnaan Tokuyûan-teehuoneelle japanilaiseen teeseremoniaan. Jatkoja juhlittiin meillä hyvän ruuan ja Tekenin merkeissä.

Mistä on onnistunut ilta tehty? Ruuasta ja Tekenistä.

Tyytyväinen emäntä

Keskiviikkona pari vihittiin, ja minulla oli kunnia olla todistajana. Koska kukaan ei koskaan ota kuvia valokuvaajasta, jouduin käyttämään kotona kameran ajastinta.

Mekko ja laukku vintagea, kengät Sixtyseven, baskeri Molla Mills.

Ja lauantain hääjuhla! Voi, miten siitä voi edes sanoa mitään! Kaikki oli vain liian ihanaa! Yksikään kuva ei tunnu tekevän oikeutta juhlalle, joten päätän kuvakavalkadin pariin epätarkkaan otokseen omasta juhla-asustani.

Kierohelmainen mekko Tiia Vanhatapio, kengät Sixtyseven, neule KappAhl Vintage Stories

Vappu

2010-05-02T23:13:00.001+03:00

Toukokuun ensimmäinen ei mielestäni missään nimessä ole vielä sopiva päivä picnicille, mutta tänä vuonna päätin ystävieni yllyttämänä sivuttaa ennakkoluuloni, pukea lämpimästi päälle ja suunnata ensimmäistä kertaa elämässäni Ullanlinnanmäelle. Sää ei kieltämättä ollut paras mahdollinen, mutta aloin nähdä viehätyksen, kun tarjolla oli ankanrintaa, juustoja, ihania kolmioleipiä, belgialaisia suklaakonvehteja, grillattuja herkkusieniä ja kuohuvaa yllin kyllin. Pieni sadekuurokaan ei haitannut (vaikka se suoristikin talouspaperikiharani).

Puudelitukka

2010-04-30T18:28:00.002+03:00

Turkiskuoriaisinfestaatio sekä ystäväni viikon päästä olevat häät ja kaason velvollisuudet ovat pitänet minut kiireisenä kuluneen viikon. Näin ollen en ole myöskään ehtinyt päivittää blogiin yli viikko sitten otettuja kuvia kiharakokeilustani.

Kaivoin vanhempieni kylpyhuoneen kaapin uumenista patukat, joilla tein joskus kymmenen vuotta sitten itselleni luovia kiharakokeiluja. Patukat vastaavat entisaikojen "rag curleja", ja ajattelin kokeilla, saisiko niillä minkäänlaista siedettävää kiharaa aikaiseksi (lapsuuteni linnunpesähiusten sijaan). Muun muassa Solanah Vixen Vitagesta on kirjoittanut aiheesta tutoriaalin, mutta tapani mukaan olin liian hätäinen tarkistaakseni ohjeita, joten omat kiharani eivät olleet aivan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehty.

Pesin hiukseni illalla ja kieritin patukat paikoilleen pöyhittyäni hiuksia muotovaahdolla. Solanah neuvoo aloittamaan kiharat vasta kulmakarvojen tasolta vintage-ilmeen saavuttamiseksi, sekä varoittaa kiertämästä tukkaa liian tiukasti patukan/kangaspalan ympärille. Minä mokasin molemmat kohdat. Kokemuksesta viisastuneena voin myös sanoa, että muovipäisten patukoiden kanssa oli todella epämukavaa nukkua, ja suosittelisin kaikkia hankkimaan joko pehmeät vaahtomuovipatukat tai käyttämään niitä kangaspaloja. Miriam Kafferepetistä on kokeillut vessapaperia, ja olen kuullut hyviä asioita myös talouspaperista.

Seuraavana aamuna muistin, miksi en koskaan oikein innostunut patukkakiharoista.

Ahkera harjaaminen kuitenkin auttoi, ja kiharat alkoivat tasoittua. Tässä kuitenkin näkee, että patukoiden asetteluun olisi voinut suhtautua suuremmalla hartaudella, sillä lopputulos on melko puudelimainen ja pörröinen.

Lisäharjauksen jälkeen hiukset asettuivat entisestään, ja olin itse asiassa melko tyytyväinen lopputulokseen astellessani ovesta ulos. Kiharat pomppivat mukavasti tuulessa, mutta ne tekivät minusta myös hyvin itsetietoisen. Tunsin olevani samanlainen huijari, kuin ne tytöt vanhoissa tansseissa, jotka käyttivät tekohiuksia. Toisaalta tunsin kuitenkin oloni todella naiselliseksi.

Seuraavana päivänä kiharat olivat laskeutuneet lisää, mutta ne olivat edelleen mukavan pöyheät. Ulkona paistoi aurinko ja halusin testiajaa uuden kesämekkoni Noa Noalta. Hiuksiini asetin kukan kevään kunniaksi. Maxinen vaihdoin kuitenkin viime tingassa pieneen vintage-veskaan.

Hauskaa vappua kaikille!

Something Wicked this way comes

2010-04-25T02:23:00.002+03:00

Mikään ei piristä paremmin kuin suosikkimusikaalinsa kappaleiden kuuntelu bussissa, samalla kun ikkunoiden ohitse lipuu Kaupunginteatterin mainoksia juuri siitä musikaalista. Liiallinen hymyily ja tämän maailman unohtminen saattavat kuitenkin johtaa täydelliseen suuntavaiston katoamiseen ja eksymiseen. Hymy ei kuitenkaan hyytynyt.

Voi että! Tulisi jo syksy!

Yksi sana:

2010-04-22T16:34:00.001+03:00

TURKISKUORIAISIA!

Yök yök yök!

Varovaisia askelia kohti kevättä

2010-04-14T01:40:00.000+03:00

En ole vielä täysin vakuuttunut että on kevät. Minusta kevät alkaa kunnolla vasta kun puissa on silmuja, jolloin poikaystävän mielestä on jo kesä. Siksi minusta on vielä vähän vaikeaa luopua talvivarustuksestani. (Outoa, eikö! Luulisi että kuluneen megatalven jälkeen olisin jo ihan kyllästynyt talvivaatteisiini.) Pari päivää sitten kaivoin kaapistani ihanan hempeän 50-luvun kesämekon, mutta yhdistin sen vielä neuletakkiin ja talvikenkiini. Karvapohjalliset sentään otin kengistä pois.

Eikö sen pitänyt mennä niin, että vanhakin nyt nuortuu ja koukkuselkä suortuu eikä toisin päin?

Kevättä korvilla

2010-04-13T01:32:00.001+03:00

Sain taannoin tädiltäni syntymäpäivälahjaksi vaalean okran väriset virkatut korvakorut. Tätini on todella taitava erilaisissa kädentaidoissa, ja on aina ihanaa saada lahjaksi jotain itse tehtyä ja uniikkia, mutta tällä kertaa lahja ei osunut ihan kohdalleen. En ikinä käytä isoja korvakoruja, ja lahjan saadessani tukkani oli vielä tumma, eikä korvisten väri sopinut mielestäni lainkaan itselleni.

Kevät on kuitenkin uuden alku, ainakin jos on uskominen vanhaa lastenkirjaani, ja joku aika sitten miettiessäni, miten piristäisin aika synkkää ja yksinkertaista asua jollain keväisellä jutulla, sormeni osuivat korulippaassani tätini korvakoruihin. Yhtäkkiä niiden väri, koko ja muoto olivat aivan täydelliset, ja ne sopivat ihanasti tähän lisääntyneeseen valon aikaan. Niistä tuli suosikkiasusteeni kertaheitolla. Kiitos täti!

Ihan tavallinen työpäivä

2010-03-31T14:27:00.002+03:00

Meillä oli töissä viime viikonloppuna avaruusaiheinen tapahtuma, jossa oli mukana lähes 20 Star Wars -hahmoa Rebel Legionin ja 501th Legionin Pohjolan haaroista.

Työntekijöitä oli pyydetty pukeutumaan teeman mukaan hopeaan tai valkoiseen. Koska kumpaakaan väriä ei kovin paljon löydy vaatekaapistani, päädyin käyttämään silkkisatiinista 1910-luvun henkistä mekkoani. Sunnuntai-aamuna otsatukkani oli suorastaan röyhkeän rasvainen, Tigin kuivashampoo oli tyhjentynyt itsestään jo kuukausi sitten enkä kerta kaikkiaan jaksanut mennä suihkuun, joten päätin tunkea otsatukan täyteen muotoiluvahaa ja tehdä 20-luvun kiehkuroita sekä pyöräyttää muun tukan nopeasti sormikiharoille. Jotta etukiehkurat varmasti pysyisivät, ankkuroin ne työmatkaksi ihoteipillä otsaan ja ruiskutin perillä reilun annoksen lakkaa niille ennen teipin irrottamista. Kyllä bussikuskilla oli ihmettelemistä, vaikka yritinkin peittää viritystä huivilla.

Mekko: Designers Remix Collection

Kengät: Minna Parikka (suosikkityökenkäni!)

Liisa Ihmemaassa

2010-03-17T16:16:00.000+02:00

En voinut vastustaa raitasukkia, kun Tim Burtonin uusimmasta oli kyse.

Neule: Kiinasta

Hame: H&M

Sukat: joku goottikauppa

Minibaskeri: Molla Mills

Leffakimara

2010-03-07T10:59:00.000+02:00

Panta: Sonia Rykiel pour H&M

Neuletakki: lahja ystävältä, alunperin Onlysta

Shortsit: Sonia Rykiel pour H&M

Tämä asu on keskiviikolta, jolloin kävin ystäväni kanssa katsomassa Suomalaisen kirjakaupan kanta-asiakasnäytöksessä Precious-elokuvan. Jokavuotisen Oscar-gaalan lähestyessä myös me aloitamme jokavuotisen leffakimaramme. Heti ehdokaslistojen tultua julki laadimme listan pakko nähdä -elokuvista, mutta jotenkin kummasti aina viimeisellä viikolla ennen gaalaa juoksemme tukka putkella näytöksestä toiseen ja istumme kotona vuokraleffapinon kanssa. Torstaina vuorossa oli Hurt Locker ja perjantaina teatterissa Lovely Bones sekä Up in the Air ja illalla kotona vielä Inglorious Basterds. Tänään ennen gaalan alkua käymme vielä katsastamassa Tom Fordin ensimmäisen, A Single Manin.

Tänä vuonna ehdokkaina on monta todella mielenkiintoista ja erilaista elokuvaa. Parhaan elokuvan pystistä kilpailee aiemmasta poiketen kymmenen ehdokasta, sillä mukaan on haluttu mahduttaa laajempi kirjo elokuvia, ja myös katsojien suosikkeja. Omasta mielestäni on merkittävää, että lähes kymmenen vuoden jälkeen animaatioelokuva on jälleen kisassa mukana, vuonna 1991 nimittäin Disneyn Kaunotar ja Hirviö hävisi kisan Uhrilampaille. Sen jälkeen animaatiolle perustettiin oma kategoria, ja tähän asti on ollut hieman epäselvää, saako animaatio enää ehdokkuuksia oman kategoriansa ulkopuolella. Kymmenestä ehdolla olevasta elokuvista omia suosikkejani ovat The Hurt Locker, Precious sekä Up in the Air. An Education ei vielä pyöri Suomen teattereissa, mutta odotan siltä erittäin paljon. Preciousissa tarina oli vähäeleinen ja koskettava, ja näyttelijäsuoritukset olivat erinomaisia. Up in the Airissa sen sijaan oli aivan huikea käsikirjoitus, ja elokuva tuntui hyvin elämänmakuiselta. An Educationissa minua viehättää nuoren tytön kasvutarina, sillä hyviä elokuvia naisista saisi olla enemmänkin. Silti taidan itse toivoa voittoa The Hurt Lockerille, sillä elokiva oli ilmaisultaan lähes täydellinen, ja ohjaaja Kathryn Bigelow hallitsee taidemuotonsa läpikotaisin. Ja ihan kuriositeettina minusta on loistavaa, että viime vuosien parhaan toimintadraaman on tehnyt Hollywoodin yksi harvoista naisohjaajista.

Puvustuksesta kisaavat tänä vuonna The Birght Star, Coco Avant Chanel, The Imaginerium of Doctor Parnassus, Nine ja Nuori Victoria. Hävettää sanoa, että olen nähnyt näistä ainoastaan Tohtori Parnassuksen imaginaarion. Tänä vuonna kaikki ehdokkaat ovat period-elokuvia, joten vastakkainasettelua modernin ja historiallisen puvustuksen välillä ei valitettavasti ole. Vaikka rakastankin pukudraamoja, minua harmittaa silti akatemian tapa syrjiä tähän päivään sijoittuvaa puvustusta. Siksi toivoisinkin voittoa Coco Avant Chanelin Catherine Leterrierille, sillä Chanelin luomuksissa on ajatonta tyyliä, joka sopii myös tähän päivään. Ninen Colleen Atwood on suuri idolini, mutta kuvien perusteella kyseisessä elokuvassa ei ole korsettien ja verkkosukkien lisäksi ollut paljon puvustettavaa. Toisen suuren luokan puvustajan, Sandy Powellin, puvustama Nuori Victoria sen sijaan näyttää upealta.

Joku voisi sanoa, että Oscarit ovat Hollywoodin pinnallinen selkääntaputtelujuhla, ja en väittäsi hänen olevan täysin väärässä. Elokuvateollisuus ei ole yhtä kuin Hollywood, ja gaalassa asetetaan ehdolle ja palkitaan aika pitkälle vain tietyn tyyppisiä elokuvia. Kuitenkin olisi naiivia väittää, että Oscarit tai Hollywood eivät olisi merkittäviä instituutioita elokuva-alalla, tai että Oscarit eivät olisi merkittävä tunnustus. Henkilökohtaisesti minulla ei myöskään ole mitään populaarikulttuuria vastaan, joten minusta on mielenkiintoista seurata, millaisia elokuvia ja roolisuorituksia akatemian jäsenet, eli alan rautaiset ammattilaiset, nostavat ehdokkaiksi ja voittajiksi.

Ah, en malta odottaa iltaa! On niin mukavaa löhötä sohvalla ystävän kanssa mutustelemassa karkkia ja spekuloimassa voittajia. Sitä ennen käväisen vielä Helsinki Vintagessa. Ihana päivä!

Ilahduttavia kenkiä

2010-03-02T18:41:00.003+02:00

En yleensä oikein ymmärrä maiontaa sosiaalisessa mediassa, sillä en ikinä klikkaile mitään mainoksia itse, ja minun on vaikea ymmärtää, että joku klikkailee. Pari viikkoa sitten minusta tuli kuitenkin mainoksen uhri Facebookissa. Siinä ruudun oikeassa reunassa oli kuva aivan uskomattoman herkullisista kengistä. Oli pakko tietää lisää. Jouduin JoyBootsin nettikauppaan, jossa kävi ilmi että ylimmät kanokaiset ovat Bordello-merkkiä, kuten myös kauniit sisarensa tuossa alempana. Laadusta en tiedä mitään, ja monet merkin mallit luistelevat jo mauttomuuden tuolla puolen, mutta nämä mallit viehättävät silmääni todella paljon. Etenkin kaikki punaisiet kimaltelevat "ruby slippersit" ovat heikkouteni. Omistan kyllä tosin jo kahdet...

Kirjoitin tämän postauksen jo joku aika sitten, mutta unohdin kokonaan julkaista. Nyt tietysti nuo ylimmät kengät ovat jo menneet. *Huokaus*

Kuulumisia

2010-03-02T11:07:00.004+02:00

Olen selkeästikin vielä noviisi tässä blogin pitämisessä, sillä kiireen iskiessä unohdan valokuvaamisen ja päivittämisen ihan totaalisesti. Viimeisen kahden viikon aikana olen...

kaavoittanut 1400-luvun alun takin miekkailunopettajalleni
pitänyt luennot keskiajan vaatetestamenteista sekä vaateiden mallien ja valmistustekniikoiden kehityksestä
nähnyt viimein Disneyn uuden 2d-animaation Prinsessa ja sammakko ja ollut siitä ihan innoissani
tehnyt niisityksen kangaspuihin rautakautisen viitan kutomista varten
ommellut 1700-luvun korsetteja ystävieni kanssa
tulkinnut vanhoja asiakirjoja ja uppoutunut 1600-luvun avioliittokäytäntöihin
juhlinut serkkuni 30-vuotispäiviä

Eilen vihdoin muistin kaivaa kameran esiin ennen luennolle lähtöä. Toisin kuin lähes koko muu blogisfääri, en ole tähän mennessä potenut juurikaan kevätkaipausta, mutta kaivettuani Noa Noan hippimekon vaatekaapistani aloin heti haaveilla lämpimästä auringonpaisteesta. Yhdistin mekon ensin vaaleansiniseen kietaisuneuleeseen ja vaaleisiin sukkahousuihin, mutta talvikenkien kanssa kokonaisuus näytti aika surulliselta. Päädyin sitten hieman sääsopivampaan (hui, lukion äidinkielenopettajani halveksisi anglismiani) kokonaisuuteen.

Mekko: Noa Noa

Neule: H&M

Kengät: Vagabond

Edellisen kerran muuten tätä mekkoa kuvatessani minulla oli Ziosta ostetut ruskeat saappaat jalassani. Saappaissa oli kuitenkin joku ihan ihmeellinen valmistusvirhe, ja lankkauksen yhteydessä niistä lähti väriä niin että saappaissa oli isoja vaaleita läikkiä. Menin puhumaan asiasta liikkeeseen, ja siellä oltiin todella ystävällisiä asiasta ja annettiin rahat takaisin (todella hyvää palvelua ottaen huomioon että saappaat olivat vuoden vanhat). Yhtäkkiä siis huomaisin olevani täysin talvikengätön, ja päädyin akuutissa kenkäpulassa hankkimaan samat mustat nilkkurit kuin Ranna samankaltaisessa tilanteessa. Kengät todella ovat Oikeat Ystävät, mutta kaipaan silti ihania saappaitani. Turha kuitenkin olisi viallisia saappaita ollut säästää, varsinkin kun ystävälläni on samanlaiset. Nyt lähimmät tietämäni sisaret kengilleni löytyvät Tampereelta ja Kajaanista.

Tänään ohjelmassa olisi latinan tenttiin kertausta sekä illalla lindy hopia.

Luottovaatteet

2010-02-15T23:20:00.000+02:00

Silloin kun kaikki tuntuu liian vaikealta ja pukeutumiseen ei jaksaisi panostaa yhtään on hyvä turvautua lempipaitaansa. Ostin paidan Kiinasta vuonna 2005 erään kaupan lastenosastolta ja se on ollut luottopaitani kaikki nämä vuodet. Olen yhdistellyt sitä aikoinaan nuhjuisiin samettihousuihin ja maihareihin, mutta kyllä se näköjään sopii korkeavyötäröisen hameen ja yhdeksän sentin korkojenkin kaveriksi.

Hame ja neule: H&M

Kengät: Vagabond

En yleisesti ottaen pidä vaatteista tai asusteista joissa logo on näkyvillä tai joissa lukee valmistajan nimi. Miekkailunopetajani sanoi aikoinaan osuvasti, että yhtiöiden pitäisi maksaa hänelle heidän mainostamisestaan eikä toisin päin. Tykkään kuitenkin hirmuisesti erilaisesta fanikrääsästä, ja aivan erityisesti t-paidoista. Me määritämme itseämme todella paljon sen mukaan millaista viihdettä ja kulttuuria kulutamme, ja minäkin katson ensisijaisesti viestiväni yhteenkuuluvuutta tiettyyn fandomiin käyttäessäni erilaisia fanipaitoja. Niin paljon kuin rakastankin Minna Parikan tuotteita, en kuitenkaan käyttäisi I <3 Parikka -paitaa. Sen tason fanitus tuntuisi lopulta aika sisällöttömältä.

Minna Parikka s/s 2010

2010-02-12T00:06:00.001+02:00

Minna Parikka on uusinut nettisivunsa ja samalla myös kevätmallisto näki päivänvalon. Kenkämallisto ei sykähdytä minua aivan entiellä tavalla, mutta sen sijaan neulemallisto oli mielestäni jopa lähes täydellinen.

Etenkin Marina-haalari sekä Leopard-mekko veivät sydämeni. Voiko tuon täydellisempiä edes olla?

Eikä tietenkään pidä unohtaa mitä upeimpia naamioita!

Näitä päiviä

2010-02-11T20:41:00.003+02:00

Housut: Noa Noa

Kauluspaita: Topshop

Silkkneule: H&M

Tuulentuivertama kampaus: ihan itse

Loistava musiikki: Kitkerät neitsyet

Let's do the time warp again!

2010-02-08T21:58:00.000+02:00

Olen ollut viimeisen viikon hautautuneena kotona transkriptoimassa 1500-luvun asiakirjoja, lukemassa väitöskirjaa Flemingin suvun naisista sekä väkertämässä taulukoita vaatetermeistä tanskalaisissa perunkirjoituksissa. Kaivatun hengähdystauon tarjosi kauan odotettu Helsinki Burlesque Festival 2010 lauantaina Gloriassa.

Aloitimme illan ystäväni luona hiuksia laittamalla. Oli kätevää ettei tarvinnut kurkotella omaan niskaansa, ja toiselle kampauksen väkertäminen on aina todella hauskaa.

Kampaukseni ohje on ihanasta kirjasta Vintage Hairstyling, ja lopputulos oli onnistuneempi kuin olin uskaltanut edes toivoa. Olin ihan pähkinöinä siitä koko illan, ja nukuin seuraavan yön huivi päässä säilyttääkseni kampauksen vielä seuraavaan päivään.

Illan teemana oli aikamatkustus, ja olisin tahtonut pukeutua Rocky Horror Picture Shown Columbiakisi tai Magentaksi, mutta koska aika ei riittänyt ylimääräisiin valmisteluihin, aikamatkustin hieman tylsästi 60-luvulle. Mekko on vuoden takainen heräteostos Beyond Retrosta. En kerta kaikkiaan voinut vastustaa selän Watteau-laskostusta, etenkään kun mekko oli täydellisesti omaa kokoani helman pituutta myöten.

Minulla oli maailman surkein pokkari™ mukana, mutta en ottanut sillä kuin pari salaman ylivalottamaa fiilistelykuvaa illan päätteeksi, ja ne eivät oikeastaan ole edes julkaisukelpoisia. Kamera pysyi laukussa, sillä halusin nauttia illasta ja esityksistä muutenkin kuin linssin läpi. Ja mikä ilta se olikaan!

Kaikki esitykset olivat kerrassaan upeita ja laadukkaita. Suomalaisessa burleskissa on mielestäni ihanasti anarkiaa, groteskia meininkiä ja roppakaupalla huumoria, mutta myös tyyliä. Ehdottomia suosikkejani olivat Mimi De Froufrou & Lafayette Lestrange imurikauppiaana sekä turhautuneena kotirouvana sekä Bent Van Der Bleu riikinkukkonumeroneen, jonka näin jo kolmatta kertaa. Ulkomaisista esityksistäkin nautin eniten humoristisista ja menevistä numeroista, mutta ei kyllä toisaalta ole Satan's Angelin tulitasseleiden voittanutta.

Olen todella iloinen siitä, että Suomessa burleskilla on vahva alakulttuuriasema ja festivaaleille kutsutut esiintyjät ovat rajoja ylittäviä ja rohkeita esiintyjiä. Vaikka esimerkiksi Dita von Teese on upea nainen, ovat hänen esityksensä mielestäni välillä jo niin lähellä perinteistä stripteasea ja miehisten fantasioiden toteuttamista, että rajanveto voi periaatetasolla olla vaikeaa.

Iltasanomien sivuilta voi käydä kurkkaamassa videon illan annista.

Ilta meinasi muuten saada ikävän lopun, kun Glorian narikka oli hävittänyt pillerihattuni. Asiaa ei helpottanut, että narikan työntekijä ei meinannut millään myöntää, että virhe saattoi olla heidän, vaan intti että minä olin varmaan pudottanut sen jonnekin tai survonut taskuuni (pillerihatun konsepti oli työntekijöiltä myös täysin hukassa, ja monen yksityiskohtaisen selitysyrityksenkin jälkeen narikkavahti tarjosi minulle hattuhyllyltä knallia ja epäili, että hattu on taskussani). Lopulta ystäväni sattuivat huomaamaan, että täysin vieras porukka ihmetteli erään tytön HIHASTA löytynyttä hattuani. Grrrrrrrr.... Tekisi mieli kyllä laittaa kipakkaa palautetta sekä asiakaspalvelun laadusta että ammattitaidon puutteesta. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu ja ilta päättyi loistavasti hampurilaisiin neljältä aamuyöstä. Seuraavana päivänä töissä kyllä väsytti.

Muodin hinta, eli too long; didn't read

2010-01-27T02:11:00.001+02:00

Kaksi viikkoa sitten Ylen TV2 näytti ensimmäisen osan neliosaisesti sarjasta Verta, hikeä ja t-paitoja. Siinä kuusi brittinuorta lähetetään työskentelemään Intian vaatetehtaille, ja jakso jaksolta olot huononevat. Ensimmäinen osa on nähtävissä Areenalla, ja toinen osa tulee huomenna klo 20.00. Kannattaa katsoa.

Ohjelma oli hyvin tehty ja antoi karun kuvan intialaisen tekstiilitehdastyöläisen arjesta. Kaikkein hämmentävintä oli kuitenkin katsoa brittien reaktioita. Eikö ihmisillä ole häpyä edes feikata empaattisia kameroiden edessä?! Ennen matkalle lähtöä nuorten reaktiot olivat lähinnä puhu kädelle -luokkaa, ja paikan päälle päästyäänkin he lähinnä taivastelivat alkeellisia olojaan omalta kannaltaan. Yksikin poika valitti nasaalilla, että hänelle olot olivat aivan kaameat, mutta paikallisten oli ihan ok elää niin koska he olivat tottuneet.

Kuva: The Daily Mail Online

Hyvähän täältä tietokoneen ruudun takaa on meuhkata ja vaatia solidaarisuutta ja reilua kauppaa. Varsinkin muotibloggareiden etiikan perään kuulutellaan aika usein ja käsketään miettimään, mistä ne Gina Tricon rätit oikein tulevat. Ja ihan oikeassahan moralistit ovat. Eettisesti tuotettu tuote maksaa, mutta teollistumisen jälkimainingeissa hinnat ovat vain laskeneet tekniikan kehittyessä ja tuotantokuluja pienentämällä, ja vaikka omalla mantereellamme ollaankin taattu työntekijöiden oikeudet, suuressa osassa maailmaa eletään edelleen 1800-luvulla, mitä tulee tehdaspäästöihin, työntekijöiden olosuhteisiin sekä hintoihin. Mitä halvemmalla vaatteita tuotetaan, sitä halvemmalla niitä voidaan myydä. Yhdysvalloissa Wal-Martia on kritisoitu paljon siitä, että se pakottaa alihankkijoidensa hintoja koko ajan alaspäin taatakseen asiakkailleen edullisimmat hinnat, mikä taas johtaa epäterveeseen yritystoimintaan ja jatkuvaan työntekijöiden olojen ja laadun kurjistumiseen. Ja Wal-Mart pystyy tekemään tämän, koska ei keskiverto-ostajaa kiinnosta mikä mahdollistaa halvat hinnat, kunhan ne vaan pysyvät alhaalla.

Kuten dokumentin alussakin sanottiin, koskaan aikaisemmin eivät vaatteet ole olleet näin halpoja. Pitkälle uudelle ajalle vaatteet ja tekstiilit olivat niin arvokkaita, että niitä testamentattiin sukupolvelta toiselle (tein tästä aiheesta proseminaarini), mutta nykyään ihmiset heittävät vaatteitaan pois jo yhden sesongin jälkeen. Ehkä juuri pois heittäminen minua syö eniten. Jos ei jaksa lähteä kirpputorille, niin voisi sitten heittää vaatesäkin UFF:ille tai muulle vastaavalle järjestölle. Ihan sama, vaikka järjestön ideologia ei miellyttäisi. Kaverini veli oli töissä aikoinaan UFF:illa, ja hänen mkaansa työntekijät veivät parhaat vaatteet aina päältä. Mielummin annan kuitenkin vanhat vaatteeni kiertoon vaikka sillä tavalla kun heitän niitä pois ihan vaan siitä ilosta, että kukaan muu ei hyödy niistä, jos en minäkään (koska näitäkin valopäitä olen netissä tavannut). Kirsikkana kakun päällä H&M rei'ittää ylijäämävaatteensa käyttökelvottomiksi ennen kun heittää ne kadulle.

Tämän maailman resurssit eivät kerta kaikkiaan riitä ylläpitämään kulutustasoamme, saatikka salli kaikkien ihmisten viettää samanlaista etuoikeutettua kulutusjuhlaa kuin länsimaissa. Tämä tarkoittaa sitä, että olemme väistämättä valintojen edessä. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että kaikkien pitäisi luopua omaisuudestaan, sirotella tuhkaa päälleen ja muuttaa asumaan johonkin itukommuuniin. Maailma ei muutu päivässä, ja en muutenkaan usko, että ainoastaan toinen ääripää pelastaisi meidät. Omassa arjessaan voi kuitenkin yrittää tehdä eettisiä valintoja. Hyvä lähtökohta on kun miettii, mitä todella tarvitsee (ja siis joskus ne epäkäytännölliset korkkarit voivat niin olla elintärkeät), yrittää ottaa selvää tuotteiden eettisestä taustasta ja myös arvioi tuotteen hintaa sen perusteella. Jos joku bangladeshilainen tyttö on pimeässä tehtaassa kirjonut paitasi helmikuviot jollain sentin tuntipalkalla, niin onko ihmekään jos se maksaa vain kaksikymmentä euroa. Sen sijaan jos ajattelee, että vaatteen tekemisestä on maksettu siihen osallistuneille ihmisille kunnon palkkaa (minä en tekisi mitään alle kahdeksan euron tuntipalkkaa, ja se on jo todella halpaa, mutta minä olenkin epätoivoinen humanisti) alkaa kolminumeroinenkin summa tuntua paljon kohtuullisemmalta. Tässäkin on tosin hyvä pitää mielessä, että nolla hinnan perässä ei aina tarkoita parempaa laatua saatikka eettistä yritystoimintaa, vaan erinomaista brändäystä.

Voin itse tunnustaa ihan saman tien, että kulutushistoriani ei saisi eettisen kuluttamisen papukaijamerkkiä. Kaapistani löytyy vaikka mitä halpisriepuja, ja niitä tulee varmasti sinne lisää tulevaisuudessakin. Yritän kuitenkin suosia mahdollisuuksien mukaan käytettyjä vaateita sekä eettistä tuotantoa, ja harkita entistä tarkemmin mitä todella tarvitsen ja mistä sen ostan. Yritän pitää mielessäni, että en mitenkään edes puolijärjellisesti tarvitse kolmeakymmentä kenkäparia ja että muutama hyvin valittu ja kauniisti istuva vaate voittaa tusinan peruspaitoja. Siksi olenkin nimennyt Minna Parikan Marina-neuleen Hyvän Mielen Neuleeksi, sillä se on valmistettu Suomessa tuusulalaisesta luomukampavillasta. Voiko sen eettisemmäksi vaate mennä?

Ja tämän vuodatuksen jälkeen en ikinä varmaan enää kehtaa esitellä täällä yhtäkään uutta ei-vintage -ostosta etten näyttäisi kaksinaismoralistilta.

Tämän vuodatuksen tunnisteena muuten on "my thoughts on yaoi", joka internetkielellä tarkoittaa sitä, kun joku jakaa ajatuksensa asiasta, joka ei kiinnosta ketään ja vielä liian pitkästi. Hyvin harvoin kirjoittaja todellisuudessa kertoo ajatuksistaan yaoista, mutta meemin sisälukutaidoton aloittaja kertoi omat ajatuksensa aikoinaan siitä hieman liiankin syvällisesti. Lisää aiheesta voi lukea täältä ja täältä. Eli jos jatkossa näette tällä tunnisteella merkattuja tekstejä, tiedätte että ne ovat tilityksiä tai pohdiskeluja milloin mistäkin aiheesta, tuskin kuitenkaan yaoista, mutta kiinnostavuusarvoltaan varmaan suurin piirtein yhtä suuria.

Myrskyjä vesilasissa

2010-01-26T09:40:00.001+02:00

Christina Hendricks, eli Mad Menin Joan Holloway Golden Globe -gaalassa. Puku on jakanut mielipiteitä, ja joidenkin mielestä “you don’t put a big girl in a big dress”, mutta minusta täydellisempää naista saa etsiä ja pukukin on kerta kaikkiaan upea.

Kuva on Jezebelista, ja myrskystä vesilasissa luin Gertielta.

Sen verran minussa on julkkiskyylän vikaa, että tykkään katsella ihmisten asuja palkintogaaloissa, erityisesti suurimmassa ja kauneimmassa, eli Oscareissa, jotka jaetaan tänä vuonna maaliskuun 7. päivä. Oscar-asut ovat jo eräänlainen instituutio. Punaisen maton asuista on kirjoitettu kirja, juhlapukuliikkeet suoltavat ulos kopioita kohutuimmista puvuista ja juorulehdet mässäilevät parhailla ja kamalimmilla puvuilla päivätolkulla. Ihanaa minusta Oscareiden pukuloistossa on se, että ruudulla näkyy koko ajan jotain kiinnostavaa, eikä tarvitse yrittää bongata sitä yhtä kiinnostavaa pukua keskinkertaisuuksien joukosta, kuten linnan juhlissa.

Tärkeintä gaalassa ovat tietenkin jaetut tunnustukset, ja varmasti ei tule yllätyksenä, että kaikkein eniten minua kiinnostaa parhaan pukusuunnittelijan palkinto. Kirjoitan niistä ehkä joku toinen kerta, mutta nyt pitäisi jaksaa olla ahkera muutaman tunnin ajan. Ja illalla on sitten kiperän valinnan paikka. Lähteäkö lindy hoppaamaan vai Suomen valokuvataiteen museoon katsomaan Atelieri O. Haapalan näyttelyn avajaisia? Kas siinä pulma.

Tyttökirjaromantiikkaa

2010-01-25T08:33:00.005+02:00

Mekko: Designer Remix Collection
Hame: Noa Noa

Rintaneula: äidiltä

Kerroin edellisessä postissani nuoruuden fiksaatiostani Vihervaaran Annaan. Perjantaina jotain ilmeisesti napsahti päässäni lopullisesti, ja lähdin juhlimaan poikaystäväni isän synttäreitä kuin suoraan tyttökirjasta astuneena, puhvihihoineen kaikkineen.

"Anna otti puvun ja katseli sitä kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa. Voi, miten se oli sievä – pehmeätä, sammalenvihreätä kangasta, hameessa sirot rimsut ja laskokset, miehusta taidokkaasti ja viimeisen muodin mukaan leikattu, kaulantiessä pieni valkea pitsiröyhelö. Mutta hihat – ne olivat parasta kaikessa ja kruunasivat taideteoksen!. Pitkät, kiinteät kalvosimet ulottuivat kyynärpäihin saakka, ja niiden yläpuolella kaksi ihanaa puhvia, joiden välissä oli kapea nauha ja sammalenvihreästä silkistä tehty ruusuke..."

Annan nuoruusvuodet

25. Matthew tekee erään huomion

Pitäisi muuten ihan oikeasti lopettaa valokuvien ottaminen illalla. Sen lisäksi, että valoa on surkean vähän, vaatteet ovat ehtineet päivän aikana jo rypistyä melko säädyttömään kuntoon.

2010-01-13T22:52:00.009+02:00

Kävin eilen kampaajalla. Hur-jaa! Kuontaloni on ollut samanvärinen kohta kymmenen vuotta, ja suurimman osan elämääni olen myös ollut otsatukaton, joten tällä hetkellä peilistä katsoo joku aivan vieras ihminen.

Tykkään kyllä lopputuloksesta ihan älyttömästi. Olen halunnut olla punatukka siitä asti kun ala-asteella luin Lucy Maud Montgomeryn Anna-kirjat (ja toivon olevani nimeltäni Anna, kuten tämä itse toivoi olevansa mustatukkainen Cordelia). Ihanat kiharat eivät valitettavasti kuuluneet kauppaan, kampaaja teki ne -yllätys, yllätys- GHD:n raudalla, ja ne alkavat olla jo pahasti latistuneet. Tarvitsisin varmaankin oman.

Olin myös eilen pojan kanssa Cometsin järjestämällä Lindy hopin alkeet -kurssilla. Oli hirmu hauskaa, vaikka ensimmäisellä tunnilla lähinnä harjoiteltiinkin kävelemään rennosti. Sen jälkeen päädyimme yksille kurssilla myös olleen ystäväpariskunnan (kuulostaa niin keski-ikäiseltä) kanssa, ja lopulta kävelimme kahdelta kotiin bussien jo lakattua kulkemasta. Tänään sitten vietimme vapaapäivää ja lähdimme Seurasaareen kävelemään.

Yritin vain pukea päälleni kaikkea sekalaista lämmintä, mutta oikeastaan pidän tuosta riitasointuisesta värikavalkadista. (Poika yritti opettaa minulle kuvan valoisuuden säätöä, ja lopputuloksena ympärilläni on melko komea sädekehä.)

Kuuraisella saarella oli ihanaa kierrellä, ja etenkin museotalojen talvikunto oli hauska käydä tarkistamassa. Ulkomuseo on minulle tärkeä paikka, sillä olen ollut siellä kahtena kesänä töissä, ja totta kai halusin itsestäni kuva asemapaikkani Kurssin edessä.

Tuon talon kuistilla olen istunut sateella ja paisteella käsitöitä näpertäen ja museokävijöiden kanssa jutellen.

Kesä 2008

Kesä 2009

Olen loytänyt uudet!

2010-01-11T23:58:00.002+02:00

Äidilläni on aina ollut tapana keräillä erilaisia postikortteja, ja muistan lapsuuteni askartelulaatikoista yhden osoitteenmuutoskortin, jossa luki "Olen löytänyt uuden".

Edellisen viestin Mad Men -minä sihteerisilmälaseineen osui todella nappiin, sillä kävin muutama päivä sitten hakemassa uudet silmälasini optikolta. En varsinaisesti tarvinnut uusia, sillä näköni ei ollut paljon kolmen vuoden takaisesta muuttunut, mutta kuudessa vuodessa ehdin kyllästyä vanhoihin kehyksiini totaalisesti. Viimeiset puoli vuotta olen etsinyt hieman säväyttävämpiä kehyksiä vanhojen tilalle, ja nyt ne vihdoin ovat päässä ja olen jopa melkein tottunut niihin.

Pimeässä illassa itse otetut kuvat eivät kai voikaan onnistua, mutta en osannut päättää kumpi kuvista olisi vähemmän epäonnistunut joten päätin julkaista molemmat.

Vielä vertailun vuoksi (ja ilmeisesti kaulareuhkateemaa jatkaen) loppuun kuva uudenvuodenaatolta, jolloin minun ja poikaystävän™ oli tarkoitus lähteä Ateneumiin katsomaan Picassoa, mutta minun peräkompleksini ja pojan yleisen huonon tuulen vuoksi päädyimme jäämään kotiin katsomaan Terminator pelastusta. Vanhat lasit näyttävät jo niin valjuilta!

Paita: Noa Noa

Kaulareuhka: Pieces (synttärilahja pojan äidiltä)

Housut: jotkut vanhat

Saappaat: Zinda (ne Ziosta hankitut)

Madmen yourself

2010-01-07T09:41:00.001+02:00

Miltä sinä näyttäisit, jos työskentelisit 60-luvun alun mainostoimistossa? MadMenYourself.

Paluu todellisuuteen

2010-01-06T17:31:00.000+02:00

Koko syksy on ollut outoa hullumyllyä. Rakas läppärini sanoi sopimuksensa irti pari kuukautta sitten, olen tehnyt töitä ja opiskellut kuin pieni eläin ja elämässäni on tapahtunut ihania ja ei niin ihania juttuja. Kaiken keskellä bloggaaminen on jäänyt pahemman kerran, mutta eiköhän nyt olisi korkea aika palata ruotuun.

Myöhästyin uuden vuoden retrospektiivipostauksista, ja koska kaikki vanhat kuvani ovat jossain ulkoisen kovalevyn uumenissa (onneksi sentään pelastettuina) ja tässä sekamelskassa myös viimeisen parin kuukauden aikana otetut kuvat ovat onnellisesti hävyksissä, jätän kaikki peilailut väliin. Tässä kuitenkin pari kuvaa joulugarderobista, otettu ihan liian vanhalla pokkarilla, joka sietäisi jo päästä eläkkeelle.

Jouluaatoksi valitsin ihan naurettavan halvan Ebay-löydön, pikkumekon 40-luvulta. Sukat ovat todella suloiset Calvin Kleinin kotisukat, ja sukkahousut Voguen 50 denierin saumalliset. Molemmat ovat joulutyöpaikaltani, jossa vietin myös jouluaattoaamun, ja näin ollen pääsin kunnon joulutunnelmaan vasta iltapäivällä siirryttyäni vanhempieni hellään huomaan.

Hiukseni kääräisin iltapäivällä todella surullisen näköiselle niskanutturalle, jota yritin piristää jouluisella hiuskoristeella, jonka askartelin ihanan Fiona Timantin päähinepajassa Ofelia Marketissa joulukuun alussa.

Jouluaatto oli todella ihana ja rentouttava, ja äidin ja mummon ruuat olivat taivaallisia, kuten aina. Seuraavana päivänä lähdimme vielä tätini luokse kestitettäväksi, ja siinä vaiheessa vatsani oli jo niin venynyt, että ajatus vyötärökorsetista ja tiukasta kotelomekosta ahdisti siinä määrin, että kävin ryöstämässä siskoni kaapista tämän River Islandin 60-luvun henkisen mekon (ja sain suostuteltua siskon antamaan koltun saman tien pitkäaikaislainaankin).

Sukkahousujen päällä käytin Reganin innoittamana sukkanauhasukkia, jotka sain poikaystävältäni joululahjaksi.

Joulunaika oli ihanan rentouttavaa, ja myös uusi vuosi on alkanut leppoisissa tunnelmissa. Kohta on kuitenkin aika ryhtyä taas töihin, ja tämä kevät näyttääkin todella kiireiseltä ja mielenkiintoiselta kaikilla rintamilla.

Ainoa virallinen udenvuodenlupaukseni oli hankkia lisää Minna Parikan kenkiä, mutta kevättä miettiessäni minulle nousee halu kasvaa ihmisenä ja akateemikkona, tulla järjestelmällisemmäksi ja huolellisemmaksi, mutta myös blogata enemmän. Saa nähdä miten käy.

Laiskoja korkokenkäpäiviä

2009-10-30T01:15:00.000+02:00

Tällä hetkellä kärsin bloggaajien jokasyksyisestä ammattitaudista, eli inspiraation puutteesta. Kylmyys ja pimeys saavat ainakin minut laiskaksi, ja vaikka kaikkea kurjaa vastaan voisikin hyökätä värikkäillä ja hienoilla asuilla, taannun yleensä käyttämään vain paksuja villatakkeja ja rentoja mekkoja. Rönttäpäiviini kuuluvat kuitenkin ehdottomasti korkeat korot (vaikka iki-ihana Ranna tekeekin sen niin paljon tyylikkäämmin). Tällaisen alle 160-senttisen tappijalan ei edes kannata kulkea ilman korkoja, mutta ne myös terävöittävät tylsänkin asun edes hieman mielenkiintoisemmaksi. Ja hyvällä lestillä kävelee päivän yhtä mukavasti kuin terveyssandaaleilla.

Mekko: Noa noa

Villatakki: Noa noa

Saappaat: ostettu Ziosta, mutta en muista merkkiä

Harmi vaan, että olen perinyt äitini lihaksiston, ja näköjään jo muutaman pyöräillyn työmatkan jälkeen reiteni näyttävät melko atleettisilta. Ja villatakkikin saa minut näyttämään lähinnä raskaana olevalta. C'est la vie, kuten ranskaa taitavat sanovat.

Mine, Mine, Mine!

2009-10-26T15:07:00.005+02:00

Löysin viime syksynä Katherine Pontin suunitteleman Mine-malliston syksylle 2008 , ja ihastuin täysin sen art deco -vaikutteisiin sekä taitavaan räätälöintiin. Nyt Minen nettisivuilla on nähtävillä kevät/kesä 2010 -mallisto, ja se on *lähes* yhtä ihana kuin edellinen. Rakastan tuota paitaa viimeisessä kuvassa! Vaatteiden hinnat ovat kyllä opiskelijabudjetin tavoittamattomissa, mutta ainahan saa haaveilla.

Tylsiä päiviä

2009-10-26T14:35:00.001+02:00

Olen ollut viime aikoina ihan mahdottoman kiireinen, ja valitettavasti blogi ja pukeutuminen yleensäkin on se, mistä olen ensimmäisenä nipistänyt. Tämä kuva on jo lähes kukauden takainen, mutta kuvaa aika hyvin viime aikojen pukeutumismentaliteettiani. Yksinkertaisita ja väritöntä. Blaa-ah!

Mekko: H&M

Paita: WeeGee-museopaita

Kengät: Clarks

Laukku: Ebay

Inspiraationinkin varmaan palaa, kun nämä kaunoikaiset saapuvat postin mukana muutaman päivän päästä.

Syksyn tyyliä

2009-09-23T23:53:00.003+03:00

Syyskuu on jo yli puolessa välissä, mutta minä kieltäydyn vielä kääriytymästä paksuihin takkeihin ja kaulaliinoihin. Laiskan humanistin täytyy harvoin lähteä luennolle ennen puolta päivää, joten koleiden aamujen välttely on ollut ilahduttavan helppoa. Vajaahihaisen takin olen jo ottanut käyttöön, mutta monena päivänä pelkällä neuletakillakin on pärjännyt.

Lauantaina oli juuri sopiva, ihanan lämmin päivä ulkoiluttaa uutta mekkoani. Ystäväni vei minut katsomaan Ponyo rantakalliolla -elokuvaa ja minä puolestani tarjosin meille Café Ursulassa kaakaot, jotka oikeastaan olivat sulatettua suklaata ja maistuivat lähinnä lämmitetylle suklaavanukkaalle. Nam! Lämmin kaakao on ehdottomasti yksi syksyn parhaita puolia.

mekko: vintage, Starintact

neuletakki: H&M

kengät ja laukku: äidin ammoisia kirpputorilöytöjä

With love Sanna Hopiavuori

2009-09-08T13:04:00.004+03:00

Piipahdin lauantaina Kaapelitehtaalle Design Marketiin vakaana aikomuksenani vain hieman kurkata valikoimaa, mutta lähdin ulos kahden mekon kanssa.

Toinen kaunokaisista oli Sanna Hopiavuoren ja löytyi Goodiksen kojulta. Suunnittelijan kotisivut ovat ihastuttaneet minua jo useiden kuukausien ajan, ja nyt sain suloisen 40-lukua kanavoivan mekon aivan naurettavan halvalla. Pakkohan se oli laittaa päälle heti seuraavana päivänä.

mekko: with love sanna hopiavuori

kengät: vintage

laukku: Minna Parikka

Mekko on ihanan kevyttä kangasta, ja keinokuituudestaan huolimatta mukavan vilpoisa ja hyvin hengittävä. Se päällä päivien pitäisi kulua laiskasti krikettiä pelaten ja teetä juoden jonkun englantilasikartanon tiluksilla, mutta valitettavasti jouduin juoksemaan hyvin proosallisesti yliopistolla selvittelemässä syksyn opintoja.

Voi onnea!

2009-09-03T08:14:00.001+03:00

Joskus käy sellainen tuuri, että se tuntuu ihan johdatukselta. Vahtasin pari kuukautta sitten Ebayssa 50-luvun kesämekkoa ja päätin, että se on oleva minun, mutta kriittisellä hetkellä unohdin korottaa maksimihuutoani ja menetin ihanuuden. Selailin eilen aikani kuluksi Etsyä, ja taisin päästää jopa pienen kiljahduksen, kun huomasin tämän olevan myynnissä.

Unelmieni kesämekko jopa halvempana kuin kaksi kuukautta sitten! Meidät on selkeästi tarkoitettu yhteen. Edes kesän päätyminen ei haittaa, sillä tuo mekko sopii täydellisesti sukkahousujen ja neuletakkien pariksi kylmeneviin syysiloitin.

Kesän rippeet

2009-09-02T21:18:00.013+03:00

Syksy tekee kovasti tuloaan, mutta en ole vielä aivan valmis luopumaan kesästä. Etenkään koska en ole vielä päässyt käyttämään läheskään tarpeeksi ihanaa haalarini. Onneksi tänään päivällä paistoi aurinko.

haalari: 1385
villatakki: H&M
sandaalit ja laukku: Minna Parikka

Burleskia kansalle

2009-08-29T22:23:00.009+03:00

Kyllä burleskin ystäviä nyt hemmotellaan! Viime viikolla Helsingissä oli ilmaisia esityksiä tarjolla sekä Taiteiden yössä että Art goes kapakassa (molemmat muuten todella hyviä) ja syksykin näyttää lupaavalta. 10.10. järjestetään ravintolalaiva Wäiskissä Newcomers' Night toista kertaa, ja 30.10. halloweenjuhla Horror Cabaret.

Tampere on myös kunnostautunut burleskin saralla. Keväällä järjestettiin Big Band and Burlesque -tapahtuma, ja elokuun alussa Ship Ahoy!. Kumpaankaan en päässyt, mutta 12.9. olisi taas tilaisuus päästä nauttimaan kauniista naisista ja upeista asuista, sekä bonuksena sirkuksesta Circus Meets Burlesque clubissa.

Solutasolla-blogissa on tällä hetkellä meneillään arvonta, jossa voi voittaa kaksi lippua kyseiseen spektaakkeliin. Ja vaikka lippuja ei voittaisikaan, on tapahtua varmasti menemisen arvoinen. Erityisesti tykkään pukukoodista: mikään ei ole liikaa.

Prologi

2009-08-29T20:19:00.006+03:00

Huomasin viime syksynä, että pukeuduin edelleen täsälleen samalla tavalla kuin lukioaikoina. Myöskään yksin asuminen ei selvästi sopinut minulle, sillä olin anatanut itseni mennä täysin rapakuntoon; olin näyttänyt paljon huolitellumalta yläasteaikoinani. Hui!

Olen aina ihaillut huoliteltuja ihmisiä, mutta olen pitänyt itseäni liian suurpiirteisenä, huolettomana ja huolittelemattomana pukeutumaan tyylikkäästi. Jotenkin kai ajattelin, että mekot ja punaiset huulet vaativat asusteekseen sivistyneen, hillityn ja etiketin mukaisen käytöksen, johon en kertakaikkiaan kykene. Olin kuitenkin lopen kyllästynyt vaatekappini sisältöön, joten päätin luopua ennakkoluuloistani ja kokeilla pikkuhilja muuttaa tyyliäni hieman naisellisempaan ja aikuisepaan suuntaan.

Tällä hetkellä vaatekaapissani on muutamia asuja joista tykkään, sekä kasa sellaisia joista en raaski luopua, ja olen alkanut totutella meikkaamaan päivittäin. Kesä ulkotyössä pyörämatkan päässä degeneroi pukeutumiseni vanhoille uomille ja kevyet vintage-kesämekot jäivät suurelta osalta haaveeksi, mutta toivosin positiivisen kasvun jatkuvan opiskelun ja siistin sisätyön vanavedessä.

Blogin ajattelin perustaa, koska...? Näitähän on kuin sieniä sateella, joten on todella vaikeaa yrittää perustella, miksi minun pukeutumiseen ja tyyliin keskittyväni blogini olisi mitenkään merkityksekäs oman lajinsa edustajana tai muiden samanlaisten joukossa. Toivon, että mahdolliset lukijat löytäisivät blogistani jotain merkityksellistä, oli se sitten pinnallista tai syvällistä, mutta ainakin hauskaa.